Pohjola-Norden
4/2010

Kalevalaa saagojen avulla

Suomen kielen lehtori Marita Kalske lähti Nordplus-opettajavaihtoon Islannin yliopistoon katsomaan, miten siellä opetetaan satujen saaren omaa perinnettä.

Lähtökohtani oli neuvottomuus. Miten opettaa Kalevalaa opiskelijoilleni, tuleville luokanopettajille niin, että myös pienet koululaiset vuorollaan hyötyisivät opeista? Kirja on arvokas, jos se koetaan arvokkaaksi. Ei siksi, että se on julistettu arvokkaaksi toistasataa vuotta sitten.

Joskus on lähdettävä kauas, jotta näkisi lähelle tarkasti.

Islanti tunnetaan satujen saarena. Saagat sekä Eddan kertomukset ja runot ovat maailmankuuluja. Voisivatko niiden tuntijat kertoa jotakin, mikä avaisi uusia tapoja lähestyä suomalaista perinnettä aidosti, innostuneesti ja tuoreesti? Voiko vieraaseen tutustuminen auttaa ymmärtämään oman erityisluonnetta?

Tätä asiaa lähdin maaliskuussa selvittämään Islannin yliopistoon Reykjavikiin Nordplus-apurahan turvin. Menin tapaamaan islantilaisia opettajankouluttajia kysyäkseni, miten he esittelevät omaa perinnettään, ja miten nuoriso kokee saagat ja Eddan.

Viikingit seurana jo lentokoneessa

Perinteen elävyys tuli vastaan jo Icelandairin lentokoneessa ja lentokentän myymälöissä. Matkailijoille tarjotaan viikinkiromantiikka vaikka missä muodoissa, lautasliinoista alkaen. Vastaavissa tiloissaan Suomi tarjoaa muumeja ja joulupukkia.

Reykjavikissa pääsin seuraamaan kansanperinteen tunteja, joita kasvatustieteellisen professorit pitivät opiskelijoilleen. Opetusmenetelmät eivät ratkaisseet ongelmaani, mutta opettajien aito kiinnostus omaan perinteeseen vakuutti.

Oivallus tuli Islannin kansallismuseossa. Eri aikakaudet ja aihepiirit oli esitelty niin tiiviisti, että minun, vieraan, oli vaikea hahmottaa kokonaisuuksia. Ihmettelin, kunnes ajattelin asiaa uudelta kannalta: Islanti on pieni yhteisö, jossa museonkin voi ajatella olevan lähempänä yleisöään kuin suurissa yhteisöissä. Selittämisiä tarvitaan vähemmän.

Tarinoita muinaisista sankareista

Islannin saagat ja Edda kertovat suureksi osaksi maan asuttamisesta ja viikinkien ja muiden varhaisten sankarien seikkailuista. Tarinoilla on värittyneinäkin historiallinen taustansa. Ne on helppo kokea omiksi.

Toinen puoli Eddaa kertoo skandinaavisista jumalista, jotka vaikuttivat pitkään keskiajalla ihmisten ajatteluun. ”Thor” on edelleen toistuva osa vanhoja islantilaisia paikannimiä. Viikinkien ukkosenjumala elää arkipäivässä mukana.

Kalevala ei ole samalla tavalla historiaa. Sitä on lähestyttävä kokoelmana kaunokirjallisia tarinoita. Niitä sitoo yhteen keinotekoinen juoni, jonka tyylilaji kilpailee ”Kauniiden ja rohkeiden” kanssa. Mitäpä, jos keskittyisi Kalevalan opetuksessa joihinkin tarinoihin ja analysoisi niitä kuten muutakin kaunokirjallisuutta?

Teksti: Marita Kalske