(bara på finska)

POHJOLA
1/1969

Suomi Pohjolassa – Pohjola Suomessa

– Yhdentyvän maailman problematiikkaa on se, että pohjoinen rikastuu ja etelä köyhtyy. Kun kansallisvaltioiden merkitys vähenee lisääntyvän yhteistyön tuloksena, on muistettava, että maailmassa on laajoja alueita, joissa valtiollisessa kehityksessä ei ole päästy juuri alkuunkaan. Siksi on muistettava yhteinen vastuumme köyhästä maailmasta, sanoi opetusministeri Johannes Virolainen esitelmässään Suomi Pohjolassa – Pohjola Suomessa, jonka hän piti Ruotsalaisella Kauppakorkeakoululla Helsingissä Pohjola-Nordenin vuosikokouksessa.

Ilmeneekö Suomen kansan suhtautumisessa muihin maihin jonkinlaista nurjamielisyyttä? Aika yleinen on väite, että tunnemme kansallista alemmuudentunnetta, varsinkin kun puhutaan suomalaisten suhtautumisesta ruotsalaisiin. Erään aikakauslehden artikkelissa sanotaan tästä ”Suomalaiset potevat kroonista ja ilmeisesti parantumatonta alemmuudentuntoa rikasta ruotsalaisnaapuria kohtaan ja entistä isäntää ja herrakansaa kohtaan”. Nämä asenteet vaikuttavat siihen, että asialliseen keskusteluun ei päästä, tilanne on jäykistynyt asennekivettymiksi.

En kuitenkaan näe tilannetta näin kurjana. Katsoisin meidän suomalaisten olevan vapautumassa näistä vanhoista turhautumista. Olemme pääsemässä siihen, että osallistumisemme kansojen väliseen yhteistyöhön nähdään entistä luontevampana inhimillisen kanssakäymisen muotona. 1960-luvun lopun Suomi on paremmassa asemassa, kuin esimerkiksi 1930-luvun Suomi, olemme vapautuneet ahtaasta nationalistisesta ajattelusta.

Kysymys kansallisvaltioiden asemasta kohoaa esille, kun arvioimme otsikon Suomi Pohjolassa – Pohjola Suomessa mielekkyyttä. Voidaanko otsikon lähtökohtaa pitää muuna kuin akateemisena kysymyksenä? Varmasti meilläkin hyväksytään tietyt periaatteet kanssakäymisessä, mutta pulmakysymyksiin ei juuri kajota. Kansallisvaltioiden olemassaolo on realistinen tosiasia, kukin maa määrittää kannanottonsa yhteistyökysymyksiin omista lähtökohdistaan. Mutta samanaikaisesti on todettava alati lisääntyvä kansainvälinen yhteistyö. Kansainvälinen yhteistyön tarve kasvaa, haluamme sitä tai emme.

Yhdentyvän maailman problematiikkaa on myös se, että pohjoinen rikastuu ja etelä köyhtyy. Kun kansallisvaltioiden merkitys vähenee lisääntyvän yhteistyön tuloksena, on muistettava, että maailmassa on laajoja alueita, joissa valtiollisessa kehityksessä ei ole päästy juuri alkuunkaan. Siksi on muistettava yhteinen vastuumme köyhästä maailmasta, Tässä suhteessa olemme Suomessa varsin vaatimattomassa alussa, Lähivuosina pääsemme varmaan tässäkin eteenpäin, yleinen mielipide on otollinen.

Tarkastellessamme otsikossa esitettyä problematiikkaa voimme lähteä siitä, millainen Suomen kuva on muualla Pohjolassa ja millainen muiden Pohjoismaiden kuva on Suomessa. Tässä ongelmanasettelussa ovat keskeisesti esillä ne kysymykset, jotka liittyvät Norden-yhdistyksen toimintaan pääkysymyksinä. Meillä on runsaasti tietoja toisistamme, olemassa olevan yhteistyön hedelmänä monet epäselvyydet ovat poistuneet. Vielä kuitenkin on jopa oppikirjoissa toivomisen varaa. Historian kirjoissa esiintyy yhä vanhentuneita käsityksiä, näkökulmaerot ovat ymmärrettäviä, mutta peruslähtökohtaerot johtuvat informaation puutteesta.

Yksi keskeinen ongelma Pohjolan kansojen yhteistyössä on kysymys kielestä, mahdollisuudesta yhteiseen kommunikaatioon. Tämä kysymys on oleellinen juuri meille. Olemme ikään kuin syrjässä muista Pohjoismaista. Pohjoismaisen yhteistyön perusedellytys on ruotsin kielen taito. Muistamme hyvin sen polemiikin, joka käytiin tämän kysymyksen tiimoilta viime valtiopäivillä. Eduskunnassa tehty ratkaisu oli oikea sekä yleisistä näkökohdistaan että myös koulupoliittisena ratkaisuna.

Mutta ratkaisu ei peruskoulun selvitä kaikkia kielenopetuksen yhteistyökysymyksiä. Koulun antama kielitaito jää pakostakin pinnalliseksi. Se luo pohjan kehittää aktiivisesti mahdollisuuksia elävään kielitaitoon. Samalla se luo tilaisuuden tutustua toisen maan kulttuuriin. Esimerkkinä kielivaikeuksien luomista kulttuurirajoista on se, että meillä oikeastaan ällistyttävän vähän tunnetaan suomenruotsalaisten monipuolista kulttuuripanosta. Tämä ryhmä on kirjallisuudessamme erikoisasemassa tuotantonsa monipuolisuudessa ja korkeatasoisuudessa. Valtiovallan toimenpitein pitäisi pyrkiä siihen, että tämän ryhmän mahdollisuuksia toimia itsenäisenä kulttuuritekijänä tuetaan tehokkaasti. Suomenruotsalaista kirjallisuutta olisi levitettävä Ruotsissa. – Kirjailijan antama kuva kansasta on usein osuvampi ja lähempänä totuutta, kuin tilastojen ja asiakirjojen kertoma totuus. Kirjallisuuden leviämisen tukeminen on kaikkien valtioiden intresseissä. Jos meiltä Suomesta käännetään vähänlaisesti kirjallisuutta Pohjoismaihin, on sanottava, että niukalti käännetään suomeksi muissa Pohjoismaissa ilmestyviä teoksia.

Jos ajattelemme kuvan syntymistä muista Pohjoismaista meillä, ne toimenpiteet, mitä on tehty ja tehdään maassa olevien naapurikansojen kansalaisille, ovat hyvin merkittäviä. Me voimme olla ylpeitä siitä, että kielivähemmistömme edut on käsitykseni mukaan tyydyttävästi suojattu valtiollisessa lainsäädännössämme, Tämä on monen suomalaisen tarkastelun lähtökohta, kun hän arvioi Ruotsissa olevien suomalaisten asemaa. Monet tämän ongelma-alueen kysymykset liittyvät opetushallintoon.

Valtioiden harjoittamassa vähemmistöpolitiikassa on yleensä kaksi päälinjaa. Toimenpiteet joko pyrkivät sulauttamaan väestöä tai sopeuttamaan maan oloihin. Mikäli lähdemme siitä, että tulevaisuudessa meillä on yhteiset pohjoismaiset työmarkkinat, ei voitane ajatella muuta lähtökohtaa kuin se, että toimenpiteiden pitää periaatteessa olla sellaisia, jotka edesauttavat maahan muuttaneita sopeutumaan kunkin maan erikoisolosuhteisiin.

Sopeuttamistoimenpiteissä yhdeksi olennaiseksi tekijäksi muodostuu maahan muuttaneiden lasten opetustoimen järjestäminen. Ruotsissa tämän kysymyksen ympärillä on käyty vilkasta keskustelua.

Joskus on julkisuudessa esiintynyt käsityksiä, joiden mukaan koko kysymys olisi täysin hoitamatta. Aivan näin synkkä ei tilanne ole, sillä eräitä toimenpiteitä on suoritettu myös hallitusten taholta. Vuonna 1967 perustettiin ruotsalais-suomalainen koulutusneuvosto käsittelemään Ruotsin suomalaisten lasten koulutukseen liittyviä kysymyksiä.

Tämä koulutusneuvosto on päässyt työssään hyvään alkuun, se on pyrkinyt arvioimaan opettajien tarvetta, järjestämään Ruotsin kunnille opettajia jne. Mainittakoon, että ensi vuoden tarpeeksi on arvioitu noin 130 opettajaa. Koulutusneuvosto on avustava elin, niinpä opettajien palkkaus on paikallisten kuntien päätettävissä. Yhtenä kokemuksena järjestetyistä suomen opettajista on se, että opettajan tulo paikkakunnalle on lisännyt välittömästi tarvetta, tietoisuus opettajasta on aktivoinut vanhempia, sillä yksi opettajan tärkeä tehtävä on yhteydenpito.

Viime aikoina on esiintynyt mielipiteitä, joiden mukaan Suomen valtiolta puuttuu kokonaisohjelma Ruotsin suomalaisten olojen järjestämiseksi. Tämä on totta. Voidaan sanoa, että meiltä puuttuu riittävästi tietoja tämänhetkisestä tilanteesta. Tällaisen kokonaisselvityksen tarve on poistettava mitä pikimmin. Samoin on syytä harkita kokonaisohjelman aikaansaamista, ei siksi, että Suomen hallituksella olisi joitakin erityisintressejä Ruotsin suomalaisiin nähden. Lähtökohtana on se, että sekä Ruotsin valtiolla että Suomen valtiolla on halu auttaa maassa olevia vähemmistöjä. Pohjoismaiden yhteistyön yksi kulmakivi on kussakin maassa olevien kansallisten vähemmistöjen aseman turvaaminen.

Pohjoismainen yhteistyö on laajaa ja monipuolisempaa, kuin yleisesti tiedetäänkään. Keskeinen ongelma on tällä hetkellä yhteistyön koordinointi. On muistettava, että on kysymys melkoisen laajoista investoinneista. Esimerkiksi vuonna 1967 käytettiin pohjoismaiseen kulttuuriyhteistyöhön n. 18 miljoonaa Tanskan kruunua, summa on kohonnut asteittain toisen maailmansodan jälkeen.

Sekä aikaisempien suunnitelmien laadinnassa ja toteuttamisessa että uusien aikaansaamisessa on Pohjola-Norden näytellyt viisikymmenvuotisen toimintansa aikana merkittävää osaa.

Kun arvioimme viisikymmenvuotisen työn tuloksia, voimme sanoa, että monessa suhteessa on aihetta tyytyväisyyteen. Pohjola-Norden on ollut pioneeriasemassa koko pohjoismaisessa yhteistyössä. Se on ollut edelläkävijä yhteistyön konkretisoinnissa niin yleisen kansallistiedon lisääjänä kuin myös erityisesti nuoriso- ja koulukysymysten alalla. Vilkasta kalottiyhteistyötä on vaikea kuvitella ilman Pohjola-Nordenin antamaa panosta. Kun arvioimme tuloksia, meidän on samalla kiinnitettävä huomiota tulevaisuuteen. Toivon, että voimme toimia siten, että Pohjola-Nordenille taataan taloudelliset edellytykset jatkaa arvokasta työtään. Tehtävät kasvavat yhteistyön saadessa alati uusia käytännön muotoja. Minulla on ilo tuoda tähän vuosikokoukseen opetusministeriön ja valtioneuvoston tervehdys. Toivotan tälle paikallisyhdistykselle menestystä.