2012: Nuorta energiaa ystäväkuntatoimintaan

26.11.2024 kl. 11:22
Pohjola-Nordenin 100-vuotisen taipaleen kunniaksi esittelemme sen lehden historiaa vuodesta 1941 alkaen.

Pohjola-Norden
1/2012

 

Nuorta energiaa ystäväkuntatoimintaan

Pohjoismainen ystäväkuntatoimintako eilistä päivää? Ei todellakaan, vastaavat kuopiolaiset. Tarvitaan vain uusia ajattelu- ja toimintamalleja, avoimuutta ja yhteistyötä.

Jos vielä muutama vuosi sitten jotkut Kuopion ystäväkunnista suunnittelivat koko verkoston lakkauttamista, nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen: kaikki verkoston kaupungit ovat yhtä täydellä höyryllä mukana kuin Kuopiokin. Näin summaa Pohjola-Nordenin Kuopion piirin toiminnanjohtaja Anne Tuomainen. Mutta miten ihmeessä tämä tapahtui?

– Kaikki lähti valtavan hienosti onnistuneesta Nuorten Pohjola -tapahtumasta, jonka järjestimme vuonna 2010. Idea tapahtumaan syntyi, kun halusimme yhdistää suurlähetystöjen järjestämät pohjoismaiset päivät suuremmaksi tapahtumaksi. Valitsimme kohdeyleisöksi nuorison, sillä nuorten saaminen mukaan pohjoismaiseen yhteistyöhön on todella tärkeää jatkuvuuden kannalta, Tuomainen kertoo.

– Ja kun aloimme suunnitella tapahtumaa, sana alkoi kiiriä ja saimme yhteydenottoja mitä erilaisimmilta paikallisilta tahoilta, jotka halusivat tulla mukaan, hän lisää.

Lopulta Nuorten Pohjola kasvoi kahden viikon tiiviiksi, yli 50 tapahtuman urakaksi, jonka budjetti kohosi noin 60 000 euroon. Tarjolla oli niin musiikkia, taidetta, teatteria, kirjallisuutta kuin aivan uniikkeja ideoitakin, kuten pohjoismainen lemmikkieläinpäivä, jossa Pohjolan koira- ja hevosrotujen edustajia tuotiin yleisön ihmeteltäviksi ja rapsuteltaviksi.

– Uskallan väittää, että Nuorten Pohjola on ollut suurin pohjoismainen nuorisotapahtuma kautta aikojen. Niin yleisössä kuin esiintyjinäkin oli paljon mahtavia nuoria Islannin euroviisuedustaja Yohannasta lähtien, Anne Tuomainen sanoo.

Sinnikkyys palkitaan

Kuopiolaiset kutsuivat Nuorten Pohjolaan mukaan myös pohjoismaiset ystäväkuntakaupungit eli Bodön, Jönköpingin ja Svendborgin, mutta siinä vaiheessa kiinnostusta ei vielä löytynyt tarpeeksi. Kuopiossa ei kuitenkaan lannistuttu.

– Kun annoimme heille cd:n tapahtumastamme seuraavana kesänä järjestetyssä ystäväkuntakokouksessa, ja he näkivät, mitä olimme tehneet. Kaikki innostuivat, Anne Tuomainen kertoo.

Nyt puuhataan vuodelle 2014 yhteistä kulttuurihanketta, joka sisältää nuorten kulttuuritapahtumat yhtä aikaa neljässä eri maassa.

– Kyseessä on maakuntatason projekti, joten mukaan tulee toimijoita laajemmin kuin pelkistä ystäväkunnista.

Tarvitaanko siis jotain hyvin suurta ja räväkkää, jos ystäväkuntasuhteita halutaan elvyttää?

– Ei välttämättä. Tärkeintä on ottaa koululaiset ja nuoriso mukaan. Yksi konkreettinen keino voisi olla ystäväkuntien koulujen välinen tiiviimpi kulttuurivaihto esimerkiksi järjestämällä bändi- tai artistivierailuja, Tuomainen ehdottaa.

Kuopion Pohjola-Nordenin tuore puheenjohtaja ja piiritoimiston taannoinen työharjoittelija, 22-vuotias Sirpa Korhonen, toivoisi puolestaan esimerkiksi selkeitä opiskelijavaihto-ohjelmia, jotka toimisivat ensisijaisesti ystäväkuntien välillä.

– Itse en ollut kuullut koko ystäväkuntayhteistyöstä ennen kuin tulin työharjoitteluun ja sen myötä myös järjestötoiminnan pariin. Asiassa on siis selkeä kehittämisen paikka. Pohjoismaat kuitenkin selvästi kiinnostavat nuoria. Jos vertaa esimerkiksi Eurooppaan, Pohjola on nuorten mielestä usein paljon vakaampi käsite ja esimerkiksi nettiostokset tehdään mieluummin Ruotsista kuin Keski-Euroopasta, Korhonen miettii.

Kaupunki tärkeässä roolissa

Kuopion nordistit eivät kuitenkaan halua ottaa kunniaa virkistyneistä pohjoismaisista suhteista pelkästään itselleen. He nostavat hattua Kuopion kaupungille, joka haluaa selvästi jalkauttaa pohjoismaisen yhteistyön kuntalaisten pariin.

– Toimintamme perustana on hyvä yhteistyö Kuopion kaupungin kanssa. Kaupunki antaa meille säännöllisen vuosiavustuksen, joka mahdollistaa sen, että voimme hakea projektitukia. Saamme myös tiloja kustannuksitta käyttöömme. Me puolestamme tarjoamme kaupunkilaisille monenlaista ohjelmaa, sillä tapahtumamme ovat avoimia myös muille kuin jäsenillemme. Lisäksi autamme kaupunkia pohjoismaisten vierailujen tiimoilta, Anne Tuomainen kertoo.

Kuopion kaupungin kansliasihteeri Pauli Kurkirinne tuntuu olevan vähintään yhtä tyytyväinen yhteistyöhön Pohjola-Nordenin kanssa.

– Vuoropuhelu kaupungin ja piiritoimiston kanssa on ollut tosi hyvää. Ystäväkuntayhteistyö on meillä hedelmällistä varmasti myös siksi, että sillä on pitkät perinteet eikä sitä ole päästetty katkeamaan missään vaiheessa. Toki meillä on kaupungissa muitakin aktiivisia toimijoita pohjoismaisuuden saralla, kuten opettajat, jotka järjestävät lukiolaisten kielikurssitoimintaa Ruotsiin. Olemme myös pitäneet mielessä, että Pohjoismaat ovat Suomelle merkittävä kauppakumppani.

Kaupunki ei ole tyytynyt vain kauniisiin sanoihin. Anne Tuomainen palkittiin Kuopion kaupungin hopeisella kunniamerkillä syksyllä 2010 tunnustuksena Nuorten Pohjola -tapahtuman ja sen rahoituksen järjestämisestä sekä kunnallispoliittisesta työstä.

 

Teksti: Maria Markus

Susan Neffling