1992: Vaellus musiikissa

19.05.2024 klo 12:00
Pohjola-Nordenin 100-vuotisen taipaleen kunniaksi esittelemme sen lehden historiaa vuodesta 1941 alkaen.

N:o 2/1992
POHJOLA

 

Vaellus musiikissa

Musiikkipalkinnon saaja Anders Eliasson

– Minä olen mahdoton haastateltava, hän sanoo ja virnistää. Hän on Anders Eliasson, säveltäjä, jolle on myönnetty vuoden 1992 pohjoismainen musiikkipalkinto. Lehdistötilaisuudessa hän on pukeutunut ei-aivan-uuteen vakosamettipukuun ja näyttää aivan toimittajalta muiden toimittajien joukossa.

– Palkinnon vaikutus? hän vastaa kysymykseen. – Toivottavasti ei mikään. Soisin, että ihmisiä kiinnostaisi musiikki sinänsä, eivätkä palkinnot. Minulle itselleni taas raha ei merkitse mitään. En minä rahan vuoksi sävellä.

Hän sai palkinnon v. 1986 valmistuneesta ensimmäisestä sinfoniastaan. Sävellys oli ehdokkaana Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi jo kerran aikaisemmin, mutta se sai odottaa vuoroaan muutaman vuoden. Palkintolautakunta perustelee valintaansa: ”Anders Eliassonin ensimmäinen sinfonia on taiteellisesti arvokas, monumentaalinen ja yksityiskohdiltaan rikas teos. Sinfoniassa on alkuperäistä aitoutta ja selkeyttä ja se muodostaa olennaisen lisän pohjoismaiseen orkesterikirjallisuuteen.”

Torsten Byggdal sanoo artikkelissaan ”En bild av Anders Eliasson” (Nutida Musik 2, 1986/87) sinfoniasta mm.: ”Siinä on yksinkertainen, melkein niukka teema. Jääkylmä teema, jotenkin pakanallinen. Se lähtee nollasta, jostakin, kuin jäävirta. Se on vaellusta hiljalleen sulavan lämmön läpi, jäisen kylmyyden ja lämmön vuorotellen. Jostakin kuuluu ihmisen ääni. Ihminen syntyy.”

Kun Anders Eliassonilta kysyy, keneltä tai mistä hän on saanut eniten vaikutteita sävellystyöhönsä, hän vastaa:

– Ei minulla ole esikuvia. Minun oppimestareitani ovat kaikki muut sävellykset. En pidä luokittelusta. Jos joku haluaa sijoittaa minun musiikkini johonkin kastiin, tehköön sen. Minusta on tärkeintä, että olen itse läsnä kaikessa mitä sävellän, ja että musiikki tehoaa. Kehtolaulunkin täytyy vaikuttaa niin, että ihminen nukahtaa.

”Kehtolaulun täytyy vaikuttaa niin, että ihminen nukahtaa.”

Anders Eliasson vastustaa kiihkeästi materialismia ja hän tuomitsee nykyisen hyötyajattelun:

– Aineellisuus hallitsee olemassaoloa niin, että henkisyys on jäänyt sen varjoon. Siksi musiikkikin yhä harvemmin koetaan itseisarvona. Musiikin ympärille täytyy kehittää tapahtumia, kuin puolustukseksi sen olemassaololle. Silti ei pidä paikkaansa sanonta, että musiikki on kriisissä. Ihminen itse kriisissä on. Ihmisen täytyisi pysähtyä tarkistamaan asemansa.

”Ei pidä paikkaansa sanonta, että musiikki on kriisissä. Ihminen itse kriisissä on.”

Yhden kerran haastattelun aikana Anders Eliasson kuitenkin innostuu:

– Luin italialaisen Ruotsissa asuvan runoilijan ja kääntäjän Giacomo Oreglian runoelman Dante anarca, anarkistinen Dante, ja olin tavattoman innoissani. Runoelma kertoo juuri siitä, mitä itse olin pohtinut siitä, miten vaikeata ja samalla helppoa on elää. Sitten eräänä päivänä Oreglia soittaa minulle ja kysyy, olenko kiinnostunut säveltämään runoelman! Lainkaan tietämättä, että runoelma oli minulle jo tuttu. Älkää sanoko, ettei telepatiaa ja magiaa ole olemassa!

”Musiikki on suoraan verrannollinen olemassaoloon. Aineellisuus hallitsee nykypäivänä olemassaoloa niin, että henkisyys on jäänyt sen varjoon. Siksi musiikkikin yhä harvemmin koetaan itseisarvona.”

Sävellyksestä tulee suuren luokan oratorio kuorolle, orkesterille ja solisteille. – Komea, puhutteleva, Eliasson lupaa. Sävellystyö kestää noin vuoden.

Tällä hetkellä Anders Eliassonilla on työn alla kolme konserttoa sooloinstrumenteille, jotka kantaesitetään tänä vuonna. Yksi sävellyksistä on viulukonsertto, jonka Eliassonin monivuotinen yhteistyökumppani, Eteläpohjanmaan kamariorkesteri, kapellimestari Juha Kankaan johdolla kantaesittää ensi marraskuussa Tukholmassa. Suomalainen yleisö saa kuulla Eliassonin kolmannen sinfonian ensi syyskuussa Radion Sinfoniaorkesterin esittämänä kapellimestari Leif Segerstamin johdolla.

***

– Minä en yleensä operoi sanoilla. Siksi sanon vain: kiitoksia, on hänen kiitospuheensa illalla Finlandia-talossa, kun Pohjoismaiden neuvoston presidentti Ilkka Suominen ojentaa hänelle palkinnon. Pääministerin vastaanotolla Kalastajatorpalla häntä ei näy.

Susan Neffling