1976: Pohjoismainen elokuva on POP

19.04.2024 klo 11:00
Pohjola-Nordenin 100-vuotisen taipaleen kunniaksi esittelemme sen lehden historiaa vuodesta 1941 alkaen. (bara på finska)

POHJOLA
NO 2 1976

 

Pohjoismainen elokuva on POP

Kirj. Pohjola-Norden liiton projektisihteeri Ari Tolppanen

Tekniikan yo. Ari Tolppanen on luonut Pohjola-Nordenin elokuvatoiminnan ja hoitaa sitä.

Pohjoismainen elokuva on POP. Näin voitaisiin ainakin sanoa Pohjola-Nordenin piirissä. Järjestömme yli kaksi vuotta kestänyt kokeilu pohjoismaisen elokuvatuntemuksen lisäämiseksi Suomessa on ollut menestyksekäs. Se on osoittanut, että myös pohjoismaisella tasolla on elokuva se kulttuurimuoto, joka houkuttelee suurimmat yleisömäärät.

Pohjoismaisella elokuvallahan on merkittävä historia. Ruotsi on aikoinaan ollut tämän kulttuurimuodon johtavia maita, eikä sen nykyinenkään tuotanto jää useinkaan millään tavalla kansainvälisestä tasosta. Tanskalainen elokuva on todellisuudessa jotain aivan muuta kuin se iloitteleva puolipornoilu, mitä Suomessa nähdään, antaa ymmärtää. Suomalaista tuotantoa ovat kautta vuosikymmenien leimanneet voimakkaat nousu- ja laskusuhdanteet, mutta noihin vuosiin mahtuu monia todella merkittäviä teoksia. Norjassa ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole koskaan tehty varsinaisesti klassisiksi kutsuttavia elokuvia, mutta valtion voimakkaasti tukema tuotanto on viime vuosina yltänyt suorastaan loisteliaisiin saavutuksiin. Islannissa ei valtion olemassaolon aikana ole tehty kuin 5–6 kokoillan elokuvaa.

Elokuva on kansankulttuuria. Ottaaksemme esimerkin kotimaastamme ei ole mikään ihme, jos suomalaista uutuutta käy katsomassa 300 000 henkeä. Tämä on suurin piirtein sama luku kuin käy vuosittain maamme suurimmassa teatterissa. Erona on vain se, että teatteriyleisö koostuu pääasiassa 30 000 aktiivista, jotka käyvät kymmenessä eri näytöksessä. Amerikkalainen leisure business on lyönyt lävitse elokuvassakin. Elokuvateatteriemme tarjonta on varsin yksipuolista. Anglosaksinen maailma hallitsee sitä liiaksi. Tämän mukana tulee tiettyjä arvostuksia, jotka eivät ole aina suotavia. Olisi toivottavaa, että ainakin osia tästä voitaisiin korvata jollakin, jota voisimme nimittää kansalliseksi. Kansallisuudella tässä yhteydessä voi mitä suurimmissa määrin ymmärtää pohjoismaisuutta yleensä. Elokuva on siis keino, jolla voi saavuttaa jo nyt pohjoismaiseen kulttuuriin suopeasti asennoituvien ohella ne piirit, joille pohjoismaisuudella ei aikaisemmin ole ollut paljonkaan sisältöä.

Vanhempien filmatisointien merkitys aikalaistensa kirjailijoiden teosten visuaalisina tulkintoina on kiistaton. Myös uudempi pohjoismainen elokuva ansaitsee popularisointia pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna jo senkin vuoksi, että päinvastoin kuin monien muiden länsimaiden nykyinen tuotanto, tämän päivän pohjoismaiset elokuvat ottavat aiheensa paljolti kansallisesta yhteiskuntaelämästä sen eri muodoissa. Seikka, joka tekee pohjoismaisista elokuvista läheisen tuntuisia kaikille Pohjolassa asuville.

Kuitenkaan pohjoismaisia elokuvia ei Pohjolan sisällä nähdä. Poikkeuksena ovat ruotsalaiset elokuvat, jotka jossakin määrin ovat levinneet niin Suomeen, Norjaan kuin Tanskaankin kautta vuosikymmenien. Kysymys on ensisijaisesti tarjonnan puutteesta (tällä tarkoitan kussakin Pohjoismaassa toimivien maahantuojien haluttomuutta ottaa ohjelmistoon naapureiden elokuvia), eikä siitä, etteikö yleisö olisi valmis ottamaan vastaan näitä tuotteita. Nykyinen tarjonta on puolestaan totuttanut yleisön vaatimaan vastaavanlaisia tuotteita jatkossakin ja niinpä anglosaksinen elokuva on päässyt siihen valta-asemaan, mikä sillä Pohjoismaissa tällä hetkellä on. Siispä, jos halutaan tuoda markkinoille uusia tuotteita, on yleisö saatava ensin niihin tottumaan, jotta se osaisi sitten niitä myös vaatia. Pohjola-Nordenin piirissä on tätä ”totuttamistyötä” tehty hyvällä menestyksellä jo yli kahden vuoden ajan.

Elokuvakerhosta valtakunnalliseen elokuvatoimintaan

Helsingin Pohjola-Nordenin piirissä on vuoden 1974 alusta lähtien toiminut ainoastaan pohjoismaisia elokuvia esittävä elokuvakerho Walhalla. Walhallan näytännöissä oli vuoden 1975 loppuun mennessä käynyt noin 10 000 katsojaa ja kerho jatkaa paraikaa jo viidettä näytäntökauttaan. Tässä yhteydessä on harjoitettu myös merkittävää pohjoismaisten elokuvien maahantuontitoimintaa ja välitetty näitä Suomessa ennennäkemättömiä tuotteita epäkaupallisiin esityksiin myös maamme muille elokuvakerhoille. Lisäksi kaikista esitetyistä niin maahantuoduista kuin täällä jo olevistakin elokuvista on tehty kirjallinen referaatti, joka on kaikkien tarvitsevien käytössä. Toiminta on johtanut myös elokuvaseminaarien, keskustelutilaisuuksien ja ohjaajavierailujen organisointiin sekä oman pohjoismaisen elokuvaopintopiirin perustamiseen.

Pohjola-Nordenin ja Walhallan aloitteesta käynnistettiin Hanasaaren kulttuurikeskuksessa erimuotoisten pohjoismaisten klassikkoelokuvien ilmaisesitykset. Nyt kun toinen tällainen sarja on menossa, on kävijämäärä kiivennyt jo yli 2 000 hengen. Lisäksi Hanasaaressa vuoden 1975 lopulla järjestetty kahdeksasta pohjoismaisesta elokuvasta kokoonpantu elokuvaviikko saavutti suurmenestyksen. Tarjouksia tekemällä ja painostustoimintaa harjoittamalla on saatu kaupalliset elokuvatoimistot jossain määrin kiinnostuneiksi pohjoismaisten elokuvien ohjelmistoon ottamisesta entistä laajemmassa määrin. Pieni vaikutus on nähtävissä myös Suomen Yleisradion elokuvavalinnoissa. Walhallan innoittamana on suunnitteilla vastaavanlaisen kerhon perustaminen syksyllä 1976 Turkuun nimellä Turun Walhalla.

Jotta pohjoismainen elokuvatarjonta ei jäisi ainoastaan pääkaupunkiseudun yleisön etuoikeudeksi, järjestää Pohjola-Norden yhteistyössä eri kuntien kulttuurilautakuntien kanssa pohjoismaisia elokuvaviikkoja vuoden 1976 aikana. Näiden viikkojen yhteydessä nähdään yksi kokoillan elokuva kustakin Pohjoismaasta. Kaikki elokuvat on tekstitetty sekä suomeksi että ruotsiksi. Saadakseen sarjan täydelliseksi oli Pohjola-Nordenin myös ostettava itselleen yksi elokuva. Niinpä Pohjoismaisten elokuvaviikkojen sarjassa Norjaa edustaakin Erik Solbakkenin ohjaama "Vihan juuret" (Kimen), joka perustuu tunnetun norjalaisen kirjailijan Tarjei Vesaasin samannimiseen romaaniin. Muut sarjan elokuvat ovat: Olipa kerran sota (Tanska), Gogo-taksimiesten tyttö (Islanti), Eräs rakkaustarina (Ruotsi) ja Herra Huu (Suomi). Elokuvaviikko on järjestetty tähän mennessä kolmella paikkakunnalla ja keskimääräinen kävijämäärä on ollut noin 1 200 henkeä. Yli kaksikymmentä (20) kuntaa on tilannut viikon tämän vuoden aikana.

Lopuksi

Kokeilutoiminta on osoittanut, että pohjoismaisella elokuvalla on kysyntää. Nyt tämä kysyntä on tyydytettävä entistä tehokkaammin. On viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin Pohjola-Nordenin piirissä harjoitetun kokeilutoiminnan jatkumisen takaamiseksi ja etsittävä muotoja kiinteämmän ja virallisemman organisaation luomiseksi pohjoismaisen elokuvan ”etujärjestöksi” koko Pohjolassa.

Susan Neffling