Vuoden nordisti 2019

09.12.2019 klo 14:42
Etelä-Suomen Vuoden nordistiksi valittiin Karin Ihalainen.

 

Pohjola-Nordenin Etelä-Suomen alue valitsi Vuoden nordistiksi 2019 lahtelaisen Karin Ihalaisen, joka on Lahden ruotsinkielisen koulun perustaja ja johtaja.

Ihalainen on usean vuoden ajan tukenut Lahden Pohjola-Nordenin toimintaa monin eri tavoin. Yhdistys on muun muassa saanut kokoontua Lahden Svenska gårdenin tiloissa. Siellä on järjestetty esimerkiksi viikoittainen keskustelukerho kielikylpyoppilaiden vanhemmille.

”Lahdessa on noin 120 000 asukasta, joista vain puoli prosenttia on ruotsinkielisiä. Täällä on todella tehtävä yhteistyötä, jos haluaa saada ruotsinkieliselle toiminnalle näkyvyyttä. Tässä Karin Ihalainen on ollut meille ratkaiseva apu.” kertoo Lahden Pohjola-Nordenin puheenjohtaja Riitta Cederqvist.

”Järjestimme aiemmin useana keväänä Vårvindar friska –lauluiltoja, jotka Ihalainen juonsi. Hän oli mukana myös syksyllä 2018 Wellamo-opiston kanssa järjestetyn pohjoismaisen luentosarjan valmisteluissa.”

Ihalainen on lisäksi ollut mukana Lahden pohjoismaisessa ystävyyskaupunkitoiminnassa järjestämässä kaupunkien keskinäistä varhaiskasvatuksen yhteistyötä. 

Valinnan teki Pohjola-Nordenin Etelä-Suomen aluetoimikunta kokouksessaan 2.12.2019. Vuoden nordisti valitaan vuosittain, ja ehdokkaita voivat asettaa alueen Pohjola-Norden yhdistykset. Karin Ihalaista ehdotti Vuoden Nordistiksi Lahden Pohjola-Norden.