Pohjola-Nordenin liittokokouksen julkilausuma

29.05.2021 klo 18:31
29.5.2021 Pohjoismaiden on laadittava sopimus terveysuhkien torjumiseksi

Pohjoismaiden on laadittava sopimus terveysuhkien torjumiseksi

Yhä jatkuva globaali koronapandemia on paljastanut vakavia puutteitta Pohjoismaiden varautumisessa terveysuhkiin. Koronapandemia on saanut valtiot, myös Pohjoismaat, käpertymään itseensä ja huolehtimaan omista itsekkäistä eduistaan. Varautumattomuus terveysuhkiin on rikkonut paljon niitä tuloksia, joita pohjoismainen yhteistyö on saavuttanut pitkäjänteisellä työllä.

Pohjoismaista on monella alalla muodostunut alue, jossa valtioiden rajat ovat menettäneet merkitystään. Tietyt alueet rajojen molemmin puolin ovat yhdistyneet alueiksi, joilla valtion rajan ylittävä työssäkäynti, opiskelu ja asiointi ovat luonteva osa arkipäivää. Näitä alueita ovat mm. Juutinrauma, Pohjoiskalotti, Tornionjokilaakso sekä Norjan ja Ruotsin väliset rajaseudut. Lisäksi Ahvenanmaan ja Merenkurkun alueen elinvoimalle ovat avoimet yhteydet Suomen ja Ruotsin välillä ehdottoman tärkeitä.

Vaaralliset taudinaiheuttajat leviävät ihmisten mukana, ja siksi ankaratkin toimenpiteet ihmisten liikkuvuuden tilapäiseksi rajoittamiseksi ovat perusteltuja. Mutta Pohjoismaiden on yhdessä kehitettävä tapoja kohdata terveysuhat rikkomatta samalla luonnollisia valtioiden rajat ylittäviä yhdentyneitä alueita.

Kulkutaudit ovat olleet ihmiskunnan vitsauksena muinaisista ajoista lähtien. Covid-19 -viruksen aiheuttama pandemia ei tule olemaan viimeinen. Pohjoismaiden tulee siksi ottaa opikseen koronapandemiasta ja varautua seuraavaan.

Pohjoismainen yhteistyö on monella tapaa parantanut ihmisten elämänlaatua. Mutta Helsingin sopimus ja yhteispohjoismainen terveydenhuollon puitesopimus ovat nyt osoittautuneet riittämättömiksi. Pohjola-Norden tervehtii tyydytyksellä pohjoismaisten yhteistyöministerien käynnistämää työtä strategiaselvitykseksi kriisiaikoina tehtävästä yhteistyöstä ja Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston ehdotusta varautumisverkoston perustamiseksi, mutta katsoo, etteivät pelkät suositukset ja toimenpide-ehdotukset ole riittävä vastaus.

Tämän johdosta Pohjola-Nordenin liittokokous katsoo, että Pohjoismaiden on solmittava velvoittava sopimus, jonka tulee kattaa mm. seuraavia kokonaisuuksia:

  • yhteiset periaatteet ja toimenpiteet tarttuvien tautien ehkäisemiseksi,
  • pohjoismaisen rokotetutkimuksen, -kehityksen ja -tuotannon varmistaminen,
  • välttämättömien lääkkeiden ja muiden hoitotarvikkeiden varmuusvarastointi ja niiden saatavuuden turvaaminen yhteisesti kaikille Pohjoismaille,
  • suunnitelmat ja toimintaohjeet, joilla tartunta-alueet voidaan tehokkaasti eristää kuitenkin välttäen laajamittaiset kansallisten rajojen sulkemiset,
  • yhteiset periaatteet ja valmiussuunnitelmat keskinäiseksi avunannoksi mm. tehohoidon tarjoamisessa, sekä
  • viranomaisten viestinnän kansalaisille ja pohjoismaisen viranomaisyhteistyön.

 

Lisätiedot:

Pohjola-Nordenin puheenjohtaja
Juhana Vartiainen
juhana.vartiainen@eduskunta.fi

Vt. pääsihteeri
Heikki Pakarinen
heikki.pakarinen@pohjola-norden.fi
puh. 040 199 0146

Susan Neffling