Pohjoismaiden varauduttava yhdessä terveysuhkia vastaan

01.07.2020 klo 18:31
Pohjola-Nordenin liittohallitus
Julkilausuma
1.7.2020

Maailmanlaajuinen koronapandemia on paljastanut merkittäviä puutteita pohjoismaisessa yhteistyössä ja Pohjoismaiden, yhdessä ja erikseen, varautumisessa kansainvälisiin terveyskriiseihin.

Pohjoismaat ovat valmistautumattomina turvautuneet hätäisesti erilaisiin kansallisiin ratkaisuihin, joiden seurauksena Pohjoismaiden välisiä rajoja on suljettu ja Pohjoismaiden kansalaisten vapaata liikkuvuutta Pohjolassa on voimakkaasti rajoitettu. Tällä on ollut onnettomia seurauksia yksilöille, yrityksille ja yhteisöille, varsinkin rajaseuduilla, joilla on totuttu jokapäiväiseen rajattomaan kanssakäymiseen.

Kansalliset toimet koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi - parempien pohjoismaisten vaihtoehtojen puuttuessa - ovat sinänsä olleet perusteltuja. Mutta ennalta valmisteltujen ja yhteisesti sovittujen pohjoismaisten toimien avulla olisimme voineet välttää monia kanssakäymiselle nyt syntyneitä haittoja. Aivan erityisesti tämä tulee ilmi toisaalta Ruotsin ja toisaalta Tanskan, Suomen ja Norjan eri tavoissa taistella koronavirusta vastaan.

Sotilaallisten uhkien torjunnassa Pohjoismaat ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana Nordefcon puitteissa ottaneet vakaita askelia kohti parempaa yhteistä turvallisuutta. Stoltenberg-raportti antoi virtaa pohjoismaiselle puolustusyhteistyölle. Samaa näkemystä ja tavoitteellisuutta tarvitaan nyt myös kansainvälisten terveysuhkien torjunnassa.

Koronakriisi on selkeästi paljastanut Pohjoismaiden keskinäisen riippuvuuden ja yhteistyön tärkeyden, sekä sen millaisia seurauksia yhteistyön murenemisella voisi olla. Pohjola-Norden katsoo, että Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston on ryhdyttävä päättäväisiin toimiin, jotta Pohjoismaat vastaisuudessa yhdessä ja solidaarisesti varautuvat ja valmistautuvat yhteisiin toimiin väestöä uhkaavia kulkutauteja vastaan.

Susan Neffling