KUUKAUSIKIRJE 4.2.2019

10.02.2019 klo 14:18
Kuukausikirje tuo tietoa tulevista tapahtumista ja ajankohtaisista uutisista.

JÄSENPALVELUT:

Toimintatukihaku Pohjola-Nordenin yhdistyksille tapahtuu 1.2.-1.3.2019. Hakemukset täytetään Pohjola-Nordenin Intranetissä. Myös hakuohjeet löytyvät sieltä.

Haastamme myös paikallisyhdistykset jäsentietojen päivityskampanjaan. Tällä tavoin yritämme kerätä mahdollisimman paljon uusia ja päivitettyjä sähköpostiosoitteita tammi-helmikuun aikana! Aktiivisin yhdistys palkitaan pienellä lahjalla.

Pohjola-Norden lähetti jäsenmaksulaskunsa tammikuun alussa. Valitettavasti monet, jotka saavat laskunsa postitse joutuivat tänä vuonna odottamaan laskuaan aivan eräpäivän hujakoille.  Pyydämme kaikkia jäseniä, jotka voivat ottaa vastaan jäsenpostinsa ja mielellään myös jäsenmaksulaskunsa sähköpostitse, päivittämään sen osoitteeseen jasenpalvelut@pohjola-norden.fi ja kertomaan haluavansa laskut sähköpostitse.

Mikäli olet tilannut laskusi sähköpostitse, muttet ole sitä saanut, tarkistathan roskapostikansiosi! Lasku voi olla siellä.

Paikalliset yhdistykset voisivat kannustaa omaa kuntaa liputtamaan pohjoismaisilla lipuilla 23.3.

 

TULEVAT TAPAHTUMAT:

Yhdistykset voivat lähettää tietoa tapahtumistaan Pohjolan viikolla ja päivänä osoitteeseen jasenpalvelut@pohjola-norden.fi, kannustamme yhdessä tekemiseen esim. koulujen kanssa.

 

Alueelliset Pohjolan pidot:

Alueellisista Pohjolan pidoista tulee lisätietoa Pohjola-Nordenin verkkosivuille pohjola-norden.fi.

 

Pohjolan Pidot Turussa 23.3.2019

Pohjolan viikko huipentuu Pohjolan pitoihin legendaarisessa Ravintola Suomalaisessa Pohjassa lauantaina 23.3.2019. Illan aikana saamme nauttia hyvästä ruoasta, viihteestä ja ohjelmasta mukavassa seurassa.

Pitoihin osallistuvilla henkilöillä on mahdollisuus varata yöpyminen Scandic Juliasta sopimushintaan.

Ilmoittautuminen ja lisätietoja täältä. Pyydämme ilmoittautumaan 9.3. mennessä.

 

Pohjolan pidot Lahdessa 23.3.2019

On kulunut sata vuotta ensimmäisten Norden-yhdistysten perustamisesta. Juhlimme satavuotista Norden-liikettä yhdessä Pohjola-Nordenin Etelä-Suomen alueen Pohjolan pidoissa. Alueen yhdistykset ja niiden jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita Lahteen lauantaina 23.3. eli Pohjolan päivänä klo 14-18. Juhlat järjestetään Lahden Upseerikerholla, Upseerikerhonkatu 3. Osallistumismaksu 40 euroa.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen 8.3. mennessä täältä.
 

Pohjolan pidot Pieksämäellä 23.3.2019

Tilaisuus järjestetään Pieksämäen seurojentalolla (Savontie 70) alkaen klo 13. Luvassa pohjoismaista ruokaa ja paikallista ohjelmaa

 

Pohjolan pidot Tampereella 23.3.2019

Tilaisuus järjestetään Pohjolan talossa (Otavalankatu 9).

Pohjolan pidot Haaparannalla 23.3.2019

Lauantaina 23.3. järjestetään tapahtuma Sverigefinska folkhögskolanin tiloissa teemalla Norden 100 vuotta.Aika: kl. 12.00 – 15.00 (Ruotsin aikaa)

http://haparanda.norden.se/kalender/foreningen-norden-100-ar-23-3-kl-1000-1500/

Pohjolan pidot Torniossa 16.3.2019

La. 16.3. 13.00 Aineen Taidemuseossa, Tornion yhdistyksen Facebook-sivulla lisätietoa ja ilmoittautumiset.Pääsymaksu 10 euroa

Pohjolan pidot Oulussa 23.3.2019

La. 23.3. 14.00 Ravintola Rauhalassa, Oulun yhdistyksen Facebook-sivulla lisätietoa ja ohjeet ilmoittautumiseen.Pääsymaksu jäseniltä 30 euroa

Pohjolan pidot Vöyrissä 30.3.2019

Tilaisuus järjestetään Norrvallassa klo 15. Samalla juhlistetaan Pohjola-Norden i Vörån 70 vuotista taivalta.

 

Muita tulevia tapahtumia:

  • Pohjolan viikkoa juhlimme Turussa koko viikon ajan.Toteutamme erilaisia tapahtumia alueella ja kaikki huipentuu Pohjolan päivän musiikki- ja kulttuuritempaukseen päivällä. Lisätietoja tulee  meidän facebook- sivuille.
  • Liittokokous 27.4 Tornio

Nordjobb-informaatiot:

Toimistomme on suljettu:

28.2.2019

INFO POHJOLA: POHJOISMAIDEN MINISTERINEUVOSTO VAHVISTAA NEUVONTAPALVELUAAN 

Vuodenvaihteessa Haloo Pohjola -neuvontapalvelun nimi muuttui Info Pohjolaksi. Haloo Pohjola on jo vuosia auttanut kansalaisia Pohjolassa muuttamiseen, opiskeluun tai työskentelyyn liittyvissä kysymyksissä. Palvelu on ministerineuvoston tärkein kansalaistiedotuksen kanava.

 

Nimiuudistuksella haluttiin selkeyttää palvelun luonnetta, ja samalla laajennettiin sen tehtäväkenttää. Nyt Info Pohjola neuvoo myös yksityishenkilöitä, jotka haluavat harjoittaa yritystoimintaa muissa Pohjoismaissa. Käytännössä kyse on siitä, että ihmisiä ohjataan ottamaan yhteyttä oikeaan tahoon. Lisäksi Info Pohjola antaa kansalaisille tietoa pohjoismaisista tuki- ja rahoitusmahdollisuuksista ja ylipäätään pohjoismaisesta yhteistyöstä.

 

Info Pohjolan sivut löytyvät osoitteesta http://transition.norden.org/fi/info-pohjola

 

KUUKAUDEN POHJOISMAINEN ELOKUVA

Kuukauden pohjoismainen elokuva -sarja ilahduttaa elokuvan ystäviä ajankohtaisilla laatuelokuvilla kerran kuussa kahdeksalla paikkakunnalla. Kevään ohjelmistossa meitä yllättää ja mieltämme avartaa mm. ruotsalainen Amatörer, tanskalainen Charmøren ja islantilainen Svanurinn. Ohjelmisto vaihtelee paikkakunnittain. Sarjan pääjärjestäjät ovat Walhalla ry, Svenska nu, Pohjola-Norden ja Pohjoismainen kulttuuripiste.


KOULUT: Esitykset ovat ilmaisia ennakkoon ilmoittautuneille kouluryhmille. Jos paikkakunnallasi ei järjestetä sarjan esityksiä, voitte tilata kouluun sopivia elokuvia Filmoteket -palvelun kautta.
Lue lisää

Kuukauden pohjoismaisesta elokuvasta: www.walhalla.fi
Filmoteket: svenskanu.fi

 

TIETOA JÄSENEDUISTA:

Åbo Svenska Teaterin erikoistarjous Pohjola-Nordenin jäsenille

Turun Svenska Teaterissa yleisöä huvitetaan kreisikomedialla Främlingen. Näytelmää on aiemmin esitetty meillä nimellä Kom igen, Charlie. Främlingen on koominen ja kriittinen kuvaus sokeasta muukalaisvihasta ja erilaisuuden pelosta.
Tekstitys suomeksi ja ruotsiksi

Erikoistarjous Pohjola-Nordenin jäsenille teatterirakennuksen 180-vuotisjuhlan kunniaksi: A-lippu Främlingeniin sekä juhlaleivos ja kahvi/tee yhteishintaan 40 euroa (normaalisti 47 euroa). Tarjous koskee uusia varauksia Suuren näyttämön esityksiin 15.2.-30.4.

tickets@abosvenskateater.fi

 

Viking Line tarjoaa jäsenhintaisia matkoja Pohjola-Nordenin jäsenille ja toivottaa kaikki jäsenet makumatkalle punaisille laivoille.

Uusi Plate – herkkuja kauppahallihengessä

Helsingillä on Vanha Kauppahallinsa, Tukholmalla Saluhallinsa – ja Viking Linen Mariellalla Plate.

Uusi Plate tarjoilee kauppahallityyliin makuja eri puolilta maailmaa, pieninä tai isoina annoksina. Yhdistele rennosti mielesi mukaan tai maistele vaikka kaikkia!

Makuja Pohjolasta Pohjois-Afrikkaan

Uusi Plate Social Dining tarjoaa konstailemattomia, laadukkaista raaka-aineista alusta asti itse valmistettuja annoksia, joissa maistuvat vaikutteet eri ruokakulttuureista

Niin kuin kauppahalliin, Plateen on helppo tulla vaikka hetken mielijohteesta – pöytävarausta ei tarvita, varaat vain matkan Mariellalla Tukholmaan!