Pohjoismainen kirjastoviikko vaihtaa nimeä 2018

09.01.2018 klo 14:03
Vuonna 2018 tapahtuman nimi vaihtuu Pohjoismaiseksi kirjallisuusviikoksi, mutta sisältö ei muutu.

Kirjallisuusviikko

Pohjoismainen kirjastoviikko on koonnut yhteen tuhansia lapsia, nuoria ja aikuisia ympäri Pohjolan ja Baltian jo yli 20 vuoden ajan. Vuonna 2018 tapahtuman nimi vaihtuu Pohjoismaiseksi kirjallisuusviikoksi, jotta myös yhä useammat koulut, koulukirjastot, päiväkodit ja muut kulttuuri-instituutiot tuntevat tapahtuman omakseen. Tapahtuman sisältö ei muutu ja 2018 järjestetään suosittu ääneenluku entiseen tapaan. 

Pohjoismainen kirjallisuusviikko on Norden-yhdistysten liiton projekti, jonka tavoitteena on edistää lukemista ja pohjoismaista kirjallisuutta Pohjolassa ja sen lähialueilla. Maanantaina 12.11.2018 käynnistyy 22. Pohjoismainen kirjallisuusviikko, joka juhlistaa ääneenlukua, pohjoismaista kertojaperinnettä ja kirjallisuutta. Viikolla järjestetään ääneenlukua, näyttelyitä, debatteja ja kulttuurielämyksiä tuhansissa kirjastoissa ja kouluissa ympäri Pohjolaa ja sen lähialueita. 

Maanantai on suuri ääneenluvun päivä, ja tuolloin pyrimme saamaan mahdollisimman monta instituutiota mukaan. Pohjoismainen kirjallisuusviikko koostuu kahdesta osasta: Aamuhämärästä (ääneenlukua lapsille) ja Iltahämärästä (ääneenlukua aikuisille).

Pohjoismaiseen kirjallisuusviikkoon osallistuminen on ilmaista. Yhdessä luomme ainutkertaisen ylistyksen ääneenluvulle, kun pohjoismainen kirjallisuus herää henkiin ja saa äänen marraskuun pimeydessä.


Lisätiedot: www.nordisklitteratur.org