På norska: Samisk – urgammelt språk i Norden

Pohjola-Norden liiton aikakauslehti
N:o 2 kesäkuu 1981
POHJOLA

Kirjoittanut Ole Henrik Magga

SAAMEN KIELI – IKIVANHA KIELI POHJOLASSA

Jo vanhoista ajoista saakka on saamen kieli ollut levinneenä Idrestä Ruotsissa ja Femundsjoenista Norjassa Norjan eteläosassa Kuolan niemimaan itäosaan saakka. Saamelaisten lukumäärä on viime aikoina arvoitu käsittävän 55–60 000 henkilöä. Saamen kieltä puhuvien lukumäärä on kuitenkin melkoisen paljon pienempi kuin tämä luku ja arvio 30–35 000 ei lienekään liian kaukana totuudesta. Mitään täsmällistä lukua ei ole olemassa. Miten paljon sitten tehdäänkään tilastollisia tutkimuksia nykyaikaisessa pohjoismaisessa yhteiskunnassa, niin tilanne saamelaisten kohdalla kansana on lähinnä uskomaton. Me emme tiedä kuinka paljon meitä on. Missä me olemme ja kuka puhuu saamen kieltä jne. tarkasti.

Kieli, murteet

Saamen kieli on suomalais-ugrilainen kieli. Lähinnä se on sukua suomen kielen kanssa, ovat monet kielentutkijat väittäneet. Toiset taas ovat tyytyneet toteamaan, että se kuuluu läntiseen suomalais-ugrilaisten kielten ryhmään. Tähän kieliryhmään kuuluu myös unkarin kieli ja mm. vähemmistökielet syrjääni, mordva ja tsheremissi Neuvostoliitossa. Yhdessä samojedikielien kanssa muodostavat nämä kielet uralilaisen kieliperheen.

Kielitieteellisessä mielessä käsittää saamen kieli oikeastaan useita kieliä. Murteet ovat nimittäin niin erilaisia. Naapurimurteet ovat kyllä keskenään ymmärrettäviä, mutta jos ottaa kaksi kaukana toisistaan maantieteellisesti olevaa kieltä, tulevat eroavaisuudet hyvin selvästi esiin. Etelästä lähtien puhutaan perinteellisesti seuraavista murteista: Eteläsaame, uumajansaame, piitimensaame, luulajansaame, pohjoissaame, inarinsaame, kolttasaame, kiltinsaame ja tersaame.

Eteläsaamen kielialue kulkee pohjoiseen Vefsnistä Norjassa ja Uumajan joesta Ruotsissa. Uumajansaame ulottuu Skellefteåjokeen, mistä piitimensaame jatkuu Piitimen jokeen saakka, sieltä alkaa luulajansaame Kaitum-jokeen saakka, mistä pohjoissaame levittäytyy yli Pohjois-Ruotsin, Pohjois-Norjan ja Pohjois-Suomen. Inarin järven ympärillä puhutaan inarin murretta ja kolttasaamea Sevettijärvellä ja Paatsjoella ja Neuvostoliitossa. Kiltinmurre on keskeinen Kuolan murre ja tersaamea löytyy kauempaa idästä. Saamen kielen tilanteesta Neuvostoliitossa emme tiedä kovinkaan paljoa.

Ääntäminen ja kirjoitus

Saamen kirjakielessä on ollut tapana käyttää uutta erityisesti saamelaista kirjainta niiden lisäksi, joita on skandinaavisessa kirjoituskoneessa. Äänteet ovat seuraavassa englannin kielen mukaisia:

ð kuten sanassa the

t kuten sanassa think

š kuten sanassa sure

ž kuten sanassa edge

č kuten sanassa fetch

ŋ kuten sanassa sing

Kuten havaitaan eivät äänteet ole kovinkaan ihmeellisiä. Ne olisi aivan erinomaisesti voitu kirjoittaa myöskin kirjainyhdistelmällä.

Vaikeampia asioita saamen kielessä ovat ehkä hiuksenhienot vokaalierot eteläsaamessa, kuten kahdessa i-äänteessä, vaalea i ja tumma i, viimeksi mainittu voidaan kirjoittaa ï. bissedh paistaa, bïssedh pestä.

Murre-eroja

Yksinkertaisuuden vuoksi käytämme esimerkkejä pohjois- ja eteläsaamesta antaaksemme silmäyksen kielijärjestelmään ja suhteisiin kahden murteen välillä, jotka maantieteellisesti ovat kaukana toisistaan. Sanavarastossa on sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia. Kieli on giella pohjoisessa ja giele etelässä, isä on ahcci kontra aehtjie; sitävastoin on lumi muohta pohjoisessa, mutta lupme etelässä ja äiti on vastaavasti eadni ja tjidtjie.

Päätteet ovat säilyneet paremmin etelässä kuin pohjoisessa. Esimerkiksi genetiivin pääte -n on kokonaan kadonnut pohjoisessa vrt. eteläsaamen vaerien, pohjoissaamen vari = tunturin. Päätteet -sne ja -ste ovat säilyneet etelässä, mutta muuttuneet -s:ksi pohjoisessa.

etelässä

Vaeresne ”tunturilla t. tunturissa”

vaereste ”tunturilta”

pohjoisessa

varis "tunturilla t. tunturissa”

Taivutettaessa vaihtuvat konsonantit pohjoissaamessa (kun sanaa taivutetaan). Kuten varri (tunturi) vari (tunturin) (yksinkertainen r). Eteläsaamesta vaerie (tunturi) vaerien (tunturin) (siis yksi r kummassakin sanamuodossa). Pohjoisessa vuolgit, vetää, vuolggan, minä vedän, etelässä vuelgedh ja vualgam. Tällaista konsonanttien vaihtelua nimitetään astevaihteluksi. Sitä syntyy myöskin suomen kielessä, mutta pienemmässä mitassa, Kaksi viimeistä esimerkkiä osoittaa vokaalivaihtelua, mitä esiintyy runsaasti niin eteläsaamessa kuin itämurteessakin.

Kielenhuolto ennen ja nyt

Ensimmäinen kirja saamen kielellä painettiin 1619 Tukholmassa. Raamattu ilmestyi eteläsaameksi 1811, pohjoissaameksi 1895. 1800-luvun loppuun saakka suurin piirtein vain lähetyssaarnaajat ja papit välittivät kehittää saamen kirjakieltä. Sitten saamen kielen tutkimus tuli todella käyntiin ja myös muutamia kaunokirjailijoita esiintyi. Vasta 1950 jälkeen voidaan puhua aktiivisesta kielenhuollosta. Yhteinen oikeinkirjoitusnormi pohjoissaamelle otettiin käyttöön Norjan ja Ruotsin osalta, kun taas Suomessa käytettiin toisenlaista. Kaikki kolme poikkesivat kuitenkin Raamatun kirjoituksesta 1895. Kun saamelainen kielilautakunta aloitti työnsä 1971 tuli tärkeimmäksi tehtäväksi kehittää yhteinen pohjoissaamen oikeinkirjoitus kaikille kolmelle maalle. Se onnistui 1979. 1978 sitäpaitsi hyväksyttiin eteläsaamen oikeinkirjoitusnormi Norjassa ja Ruotsissa kielilautakunnan suosituksesta. Parhaillaan lautakunta työskentelee luulajansaamen oikeinkirjoituksen parissa. Kuten ymmärretään, ei pidetä realistisena yrittää saada yhteistä kirjakieltä kaikille saamen murteille.

Saamen kielilautakunnalla, joka on Pohjoismaisen saameneuvoston alainen, on periaatteena se, että kaikkien tulee oppia kirjoittamaan omaa kieltään, eli omaa murrettaan. Eräänlainen vaihtelu on olemassa jokaisella murrealueella, niin että kuitenkin saadaan olla valmiina mukautumaan jonkin verran päänormien mukaan asianomaisen saamen kielen haarassa. Tietenkin on ensi sijassa peruskoulun huolehdittava lukemaan opettamisesta, mutta myös aikuisten lukutaidottomien tulee saada todellisia mahdollisuuksia oppia kirjoittamaan omaa kieltään.

Tällä hetkellä ja myös pitkälti eteenpäin vallitsee suuri puute opetusvälineistä ja opettajista. Olemme pahassa kierteessä; huono tai olematon opetus peruskoulussa on tuottanut harvoja saamen kielen opettajia. Sen vuoksi on olemassa myös harvoja, jotka voivat laatia opetusaineistoa. Opetus tulee puutteelliseksi jne.

Pohjoissaamen yhteisessä oikeinkirjoituksessa on säilytetty perinteelliset saamen kielen kirjaimet. Kirjain æ on vaihdettu ea:ksi, ottaen huomioon saamelaiset Suomessa ja Ruotsissa. Eteläsaamen aakkoset sitä vastoin käsittävät vain tavalliset kirjaimet norjan ja ruotsin kielessä.

Mitä tulee kielenhuoltoon ahtaammassa mielessä, kielensuunnitteluun, on saamen kielen lautakunta antautunut siihen voimakkaasti. Siinä on terminologiatyö keskeisenä tehtävänä. Tämä merkitsee uusien sanojen kehittämistä nykyaikaisille ilmiöille. Tätä työtä tehdään paljon suuremmassa mittakaavassa muissa kielissä Pohjolassa. Sellaisessa muotorikkaassa kielessä kuin saamen kielessä, jossa on monia päätteitä, on uusien sanojen muodostaminen helppoa.

Esimerkiksi voi sanasta cuvget, valaista, valottaa, muodostaa sanan cuvgehus, valaistus, koulutus, sanasta cealkit, nähdä, lausua, saadaan cealkka, lause, ja sanasta bealli, puoli, saadaan bellodat, poliittinen puolue. Kielilautakunta on kauan halunnut perustaa termipankin, mutta siltä on tähän saakka puuttunut varoja työvoiman kiinnittämiseksi tätä varten.

Saamen kieli ja yhteiskunta

Aina vuoteen 1900 saakka käytettiin saamen kieltä vain silloin kun se oli välttämätöntä Jumalan sanan levittämiseksi ja maailmallisiin käskyihin ja kieltoihin. Siitä saakka sitä on järjestelmällisesti sorrettu aina aikaan kymmenen viisitoista vuotta takaperin. Luonteenomaista on, että tänä päivänä käytetään saamen kieltä Pohjolan suurimmassa saamekunnassa Kautokeinossa Norjassa virallisissa yhteyksissä vain kirkossa, koulussa vuodesta 1967, ja sellaisiin kieltoihin kuin ”tupakointi kielletty”, ”koiria ei saa ottaa mukaan” ja ”älä sylje lattialle”.

Nykyään on sallittua opettaa saamen kieltä. Mutta sen paremmin Norjassa, Ruotsissa kuin Suomessakaan ei saamelapsille ole nimenomaan vahvistettu mitään oikeutta opetukseen saamen kielellä. Lainmuutos, joka tulee varmistamaan tämän oikeuden, on valmisteilla Norjassa.

Sellaiset aloitteet, jotka pyrkivät kehittämään saamen kieltä ja saamelaista kulttuuria, voivat jatkuvasti joutua kohtaamaan epäluuloisuutta, jopa suoranaista vastarintaa. Se on ymmärrettävää, kun se tulee saamelaisten taholta. Monet ihmiset luulevat, että he voivat vapauttaa itsensä vuosisatoja vanhasta matalastatustilanteesta tai leimasta yrittämällä häivyttää kaiken saamelaisuuden itsestään. Vastarintaa enemmistöväestön taholta voidaan sitä vastoin vaikeasti puolustaa lähtien niistä aatteista, joita muutoin puolustetaan Pohjolassa. Aito vapautus on siinä, jonka yhä useammat käsittävätkin, että rakennetaan sille, mitä itse ollaan ja kehitetään omia voimia. Ja nimenomaan kieli on jotakin kaikkein henkilökohtaisinta mitä ihminen omistaa.