Lainaa elokuva kouluun! Filmoteketin kautta suomalaisten koulujen opettajat voivat lainata striimattuja, DVD- ja Blu-ray-muodossa olevia elokuvia koulussa katsottavaksi. Valikoima on suunnattu kaikille luokka-asteille ja lainaaminen on ilmaista. Tarkemmat tiedot yksittäisistä elokuvista löydät alta. Elokuvat on tekstitetty suomeksi, joitain poikkeuksia lukuunottamatta (tieto löytyy elokuvan esittelyn yhteydestä). Huomioithan ikäsuositukset.
Täältä löydät yleisen elokuvaoppaan opettajille (ruotsiksi) elokuvien käsittelyyn kieltenopetuksessa.
Elokuvatoimisto Walhalla koordinoi lainauksia, ja elokuva tulee tilata viimeistään kaksi viikkoa ennen sen näyttämistä. Opettaja varaa elokuvan täyttämällä varauslomakkeen ja lähettämällä sen ohjeiden mukaisesti eteenpäin. Vahvistus lähetetään ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Elokuvan esittämisen jälkeen se palautetaan mukana olevien ohjeiden mukaisesti. Kun Filmoteket on vahvistanut, että varaamasi elokuva on saatavilla, lähetämme elokuvan sinulle DVD:nä postitse. Palveluun sisältyy oikeus elokuvan esittämiseen varauksesi mukaisesti.
Filmoteket toteutetaan yhteistyössä Svenska nun ja Walhallan kanssa.
Lisätietoja saat Walhallalta:
Anni Lappalainen
anni.lappalainen@walhalla.fi
Puh. 040 548 63 93
Ruotsi 2018
Ohjaus: Gabriela Pichler
Pituus: 102 min
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen tekstitys
Ikäraja: K7, suositellaan yläkouluille ja toiselle asteelle
Formaatti: Online striimaus
Tervetuloa Laforsiin! Pieni ruotsalainen kaivoskaupunki on epätoivoisesti uuden alun tarpeessa. Saksalainen halpakauppaketju Superbilly tuo muassaan pienen toivonkipinän harkitessaan asettumista alueelle. 500 uutta työpaikkaa saisi aikaan muutoksen! Nyt on aika saada Lafors maailmankartalle, ilmoittaa kunnanjohtaja ja pian onkin päätetty teettää paikkakunnasta elokuva. Kulttuuriin budjetoidut rahat ovat kylläkin lopussa, mutta kunnan palveluksessa oleva Musse saa uskaliaan idean: Annetaan koululaisten tehdä elokuva – kouluprojektina demokratian hengessä! Sehän on nykyaikaa, innovatiivista – ja ilmaista...
Käsikirjoitus on Gabriela Pichlerin ja kirjailija Jonas Hassen Khemirin yhteistyötä.
Harva osaa yhtä vaivattomasti vangita nykyhetken ja kuvata sitä sekä terävästi että lämpimästi kuten Gabriela Pichler. Aivan kuten läpimurtoelokuvassa Syödä nukkua kuolla, myös Amatöörit sykkii raakaa energiaa, huumoria ja inhimillistä empatiaa.

Ruotsi (2020)
Ohjaus: Michael Lindgren
Pituus: 90 min
Ikäsuositus: K7, suositellaan yläkouluille ja toiselle asteelle
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen tekstitys
Formaatti: DVD ja Blue-ray
On Bert Ljungin ja hänen kavereidensa Åken ja Lill-Erikin ensimmäinen päivä yläasteella. Koulun suurin stara on ysiluokkalainen Jogurtti-Leila, joka on kaikkien ihailema viileä mainosmalli. Kun Bert näkee Leilan, hän on saman tien mennyttä. Miten ihmeessä Bert saisi kiinnitettyä tytön huomion, kun hän on itse vasta seiskaluokalla? Ehkäpä Bertin uusi luokkatoveri ja Leilan pikkusisko Amira voisi auttaa? Kiusallisena teemapäivänä käynnistyy pian jännitysnäytelmä, jonka juonenkäänteisiin liittyy raakaruokapalleroita, yllättävä vessavisiitti - ja peräti kaksi salaista päiväkirjaa.

Tanska 2021
Ohjaus: Martin Miehe-Renard
Kieli: Tanska, tekstitys suomeksi ja ruotsiksi
Pituus: 92 min
Suositellaan luokille 3-5
Formaatti: DVD & blu-ray
Lapsituomariston kunniamaininta Oulun lasten- ja nuorten elokuvafestivaalilla 2021!
11-vuotias mielikuvituksekas Buster rakastaa elämää. Auttavainen nuori poika on aina paikalla, kun hänen pikkusiskonsa Ingeborg tarvitsee häntä. Busterin vanha kaveri ja mentori herra Larsen auttaa häntä taikatemppujen tekemisessä. Kesällä Buster valmistautuu suureen kykykilpailuun, jonka hän rajattoman optimistisena uskoo voittavansa. Pahin kilpailija on suosittu ja pöyhkeä Simon-Olaf tanssiesityksellään. Kesän kruunaa ihastuminen kommelluksineen. Kaikesta kuitenkin selvitään rakkauden ja taikuuden voimalla.
Hyväntuulinen ja värikäs lastenelokuva, joka valloittaa katsojan puolelleen paitsi onnistuneiden hahmojensa, myös ihastuttavan tarinansa vuoksi.
Bille Augustin klassikkoelokuvan uudelleenfilmatisointi. Perustuu Bjarne Reuterin lastenkirjaan.
Belgia, Ruotsi, Norja, Alankomaat (2017)
Ohjaus: Meikeminne Clinckspoor
Pituus: 78min
Ikäsuositus: K7, suositellaan luokille 5-7
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen tekstitys
Formaatti: DVD tai Blu-ray
Niilas on asunut isänsä kanssa Belgiassa niin kauan kuin hän muistaa. Vanhemmat ovat nyt päättäneet, että hänen pitää kesällä vierailla äitinsä ja hänen uuden perheensä luona Lapissa. Lapissa elämä on täysin erilainen ja aluksi Niilas ei viihdy ollenkaan. Mutta porojen vasikat on merkittävä ja kaikkien on autettava. Kun yksi vasikoista karkaa, Niilas saa näyttää että hänkin osaa jotain ja kesästä tuleekin hänen elämässään suurin seikkailu.
Filmkamraten erbjuder läromaterial på svenska i filmform.
Filmkamraten
Ruotsi 2022
Ohjaus: Sanna Lenken
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen tekstitys
Pituus: 89 min
Suositellaan luokille 5-9
Sasha on kohta 13 ja haaveilee stand up -koomikon urasta. Hän haluaa saada ihmiset nauramaan, erityisesti isänsä, joka itkee suihkussa, kun luulee, ettei kukaan kuule. Kotona kaikki muistuttaa Sashaa kuolleesta äidistä, ja kyynelet ovat aina lähellä. Sasha ei kuitenkaan suostu itkemään, vaan kirjoittaa itselleen henkiinjäämislistan surusta selvitäkseen. Hän on päättänyt ajaa siilin, lopettaa kirjojen lukemisen, kieltäytyä maailman söpöimmästä koiranpennusta - ja ennen kaikkea ryhtyä komediakuningattareksi.

Norja (2023)
Ohjaus: Aurora Gossé
K7, 90 min, Suositellaan luokille 4-7
Kieli: Norja, tekstitys: suomi ja ruotsi
Formaatti: On-line striimaus, DVD ja Blu-Ray
12-vuotias Miina sekoaa kun kuuluisa hiphop-tanssija ED Win muuttaa kaupunkiin ja aloittaa hänen koulussaan. Miina rakastuu ja kun ED ilmoittaa perustavansa uuden tanssiryhmän kaupungin tanssikilpailua varten, Miina päättä mennä koe-esiintymiseen. Ongelma on vain, että hän ei osaa tanssia. Dancing Queen on feelgood-elokuva koko perheelle. Se on elokuva rakkaudesta, tanssista ja siitä että pitää joskus uskaltaa heittäytyä tuntemattomaan saadakseen sen mitä haluaa.

Ruotsi (2019)
Ohjaus: Rojda Sekersöz
Pituus: 92 min
Ikäraja: K12, suositellaan 9-luokkalaisille ja toiselle asteelle
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen tekstitys
Formaatti: Blu-ray
Kaksitoistavuotias Juha (Johan Rheborg) on luokan pelle 1970-luvun tukholmalaisessa esikaupungissa. Hän tekee kaikkensa tullakseen hyväksytyksi koulun nokkimisjärjestyksessä, ja paras tapa on olla joukon hauskuuttaja. Aikuisena Juhasta tulee tunnettu koomikko, ja hänen esitystään Koomikon syntyä esitetään loppuunmyydyille taloille Tukholmassa. Eräänä iltana hän saa yhteydenoton vanhalta luokkatoveriltaan. Sen seurauksena Juha palaa kotiseudulleen, missä hän joutuu kohtaamaan menneisyytensä. Elokuva perustuu Jonas Gardellin rakastettuun samannimiseen kirjaan, josta on tullut nykyajan klassikko. Elokuvan on ohjannut Guldbagge-palkittu Rojda Sekersöz.

Ruotsi (2015)
Ohjaus: Hannes Holm
Pituus: 111 min
Ikäsuositus: K12, suositellaan yläkoululaisille ja lukiolaisille
Kieli: Ruotsi, suomen- ja ruotsinkielinen tekstitys
Formaatti: DVD
59-vuotias Ove on korttelin kärttyisä järjestysmies, joka on syrjäytetty asumisoikeusyhdistyksen puheenjohtajan pallilta, mutta jatkaa silti alueen hallitsemista rautaisella otteella. Kun Parvaneh perheineen muuttaa vastapäiseen rivitaloon ja peruuttaa päin Oven postilaatikkoa, alkaa koominen ja sydäntälämmittävä tarina odottamattomasta ystävyydestä, rakkaudesta sekä siitä, kuinka tärkeää on pitää kunnolliset työkalut käsillä. Perustuu Fredrik Backmanin menestysromaaneihin.

Norja 2020
Ohjaus: Johanne Helgeland
Kieli: norja, tekstitykset suomeksi ja ruotsiksi
Pituus: 96 min
Suositellaan luokille 4-9
Formaatti: DVD & blu-ray
Norja joulukuussa 1942. Neljä lasta pakenee natseja, päämääränä Ruotsi. Sarah ja Daniel ovat juutalaisia, ja heidän on pakko päästä pois maasta. He ovat piiloutuneet Oton ja Gerdan perheen kellariin, mutta nyt heidänkin vanhempansa on pidätetty. Otto ja Gerda päättävät auttaa uusia ystäviänsä, ja heillä alkaa pakomatka. Onneksi he tapaavat hyviä ihmisiä ja saavat apua matkan varrella. Mutta kehen he voivat todella luottaa?
Elokuva Pako yli rajan on seikkailuelokuva joka pohjautuu historiallisiin tapahtumiin. Keskiössä tarina pelosta, luottamuksesta ja ystävyydestä sekä pienten ihmisten suuresta rohkeudesta.
EFCA-palkinto (Paras eurooppalainen lastenelokuva) Oulun lasten- ja nuorten elokuvafestivaalilla 2020.
EFA Young Audience Award 2021 (European Film Academy, paras lastenelokuva).
Norja, Ruotsi, Suomi (2025)
Ohjaus: Egil Pedersen
Pituus: 78 min
Ikäraja: K12
Kieli: pohjoissaame, tekstitys: suomi ja ruotsi
Formaatti: DVD, Blu-ray ja suoratoisto verkossa
Aivan liian pienessä Unjárgassa asuva Elvira haluaa olla muutakin kuin saamelainen. Avarista maisemista huolimatta elämä tuntuu ahtaalta, eikä tilannetta helpota se, että hänen äitinsä tyttöystävä muuttaa heidän luokseen ja paikkakunnan suuri somevaikuttaja yrittää kerätä woke-pisteitä Elviran perhetilanteella. Ja sitten on vielä Elviran isä, kansainvälisesti tunnettu tanskalainen näyttelijä, joka on Elviran lippu Kööpenhaminaan ja maailmalle. Kunnes niitylle, 104 metrin päähän talosta, ilmestyy yllättäen vankilasta vapautunut mies telttoineen. Lähde: Kinoscreen Illusion.

Ruotsi (2014)
Ohjaus: Leif Lindblom
Pituus: 94 min
Ikäsuositus: K7, suositellaan yläkoululaisille ja toiselle asteelle
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen tekstitys
Formaatti: DVD
Mikko Virtanen inhoaa kaikkea suomalaista. Jo lapsuudestaan lähtien Mikko on halunnut jättää taakseen suuren hiljaisuuden, puusaunan, puukkotappelut ja Koskenkorvan tavoitellakseen ruotsalaista keskiluokkaista elämää – Kelan papereita, jääkaappikylmää piimää ja ABBAa. Ruotsinlaivalla Mikko tapaa ruotsalaisen psykologin Mikaelin, joka on lopen kyllästynyt ruotsalaiseen "hemmetin kohtuullisuuteen". Kannella he tekevät elämää mullistavan sopimuksen: Mikko saa omaksua Mikaelin henkilöllisyyden ja muuttua vihdoin täydelliseksi ruotsalaiseksi.
Suomi (2011)
Ohjaus: Ulrika Bengts
Pituus: 85 min
Ikäraja: K7, suositellaan luokille 3-6
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen tekstitys
Formaatti: On-line striimaus
Vuosi on 1890. 8-vuotias Iris asuu Tukholmassa taiteilijaäitinsä Esterin kanssa. Iris on ikäisekseen kypsä ja maailmaa nähnyt. Hän on kuin kala vedessä äitinsä taiteilijaystävien seurassa ja odottaa innolla suurta seikkailua: Esterin näyttelyn avajaisia Pariisissa. Lähtöpäivänä Iris saa kauhukseen tietää, ettei hän pääsekään mukaan. Kun suunnitellut lastenhoitajat estyvät, lähetetään hänet postilaivalla kohti hänelle tuntematonta Ahvenanmaata.

Ruotsi (2008)
Ohjaus: Lisa Siwe
Pituus: 90 min
Ikäsuositus: K12, suositellaan yläkouluille ja toiselle asteelle
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen tekstitys
Formaatti: DVD
Jenna on neljätoistavuotias, ja hänen pitäisi huolehtia vain siitä, mikseivät hänen rintansa kasva, miksei hän ole yhtä suosittu kuin Ullis-Knullis ja kuinka saisi upean upean upean Saken rakastumaan häneen – tai edes huomaamaan hänen olemassaolonsa. Mutta kotona Jennaa odottaa raskas isoäiti ja rakas, syöpäsairas äiti. Ja Jennan taskussa lepää unohdettu runo: "Jos sinä kuolet, äiti, niin minä otan hengen itseltäni".
Tanska (2025)
Ohjaus: Natasha Arthy
Pituus: 96 min
Ikäraja: K7, suositellaan luokille 5-6 ja toiselle asteelle
Kieli: Tanska, suomen- ja ruotsinkielinen tekstitys
Formaatti: DVD & blu-ray
Honey on uusi oppilas luokassa ja saa tehtäväkseen kirjoittaa perheestään, mutta sitä hän ei todellakaan halua tehdä. Salassa muilta hän saa selville, että isoisä, jonka hän luuli kuolleen, onkin elossa. Honey on lämmin ja mukaansatempaava nuortenelokuva 13-vuotiaasta Honeysta, joka etsii rohkeutta olla oma itsensä. Musiikki, identiteetti ja perhe ovat elokuvan keskeisiä teemoja, ja elokuva tarjoaa hyvän pohjan tärkeille keskusteluille itsetunnosta, luovuudesta ja rohkeudesta tuoda itseään esiin. Lähde: Kulturhuset Stadsteatern.

Ruotsi 2023, dokumentti
Ohjaus: Karin af Klintberg
Kieli: Ruotsi, tekstitys suomeksi
Pituus: 98 min
Suositellaan luokille 8-9 ja toiselle asteelle
Formaatti: DVD
Elokuvaohjaaja Karin af Klintberg sai ainutlaatuisen tilaisuuden seurata tiiviisti kuningas Kaarle XVI Kustaata hänen elämässään ja työssään. Keskustelut koskevat kaikkea lapsuudesta kuninkaallisen elämän ylä- ja alamäkiin. Ensimmäistä kertaa kuvataan dokumentti kuninkaasta hänen elinaikanaan. Kuninkaan isoisä Kustaa VI Adolf ja isoisän isä Kustaa V eivät antaneet haastatteluja. (Lähde: SF Studios)

Ruotsi
Ohjaus: Walter Söderlund och Pontus Klänge
Pituus: 83 min
Ikäraja: K12, suositellaan yläkouluille ja toiselle asteelle
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen tekstitys
Formaatti: DVD
Lasse ja Maija löytävät salaperäisen vanhan arkun, joka on kuulunut omalaatuiselle von Bromsin suvulle. Satoja vuosia vanha sukuriita puhkeaa jälleen, ja äkkiä arkku varastetaan. Kuka on varkauden takana - ja miksi? Perustuu Martin Widmarkin ja Helena Willisin suosittujen kirjojen hahmoihin, joissa kaksi lapsietsivää ratkaisee mysteerejä kuvitteellisessa Vallebyssä.
Ruotsi (2013)
Ohjaus: Felix Herngren
Pituus: 112 min
Ikäraja: K12, suositellaan luokille 6-9 ja toiselle asteelle
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen tekstitys
Formaatti: DVD
Pitkän ja tapahtumarikkaan elämän jälkeen Allan Karlsson päätyy vanhainkotiin ja uskoo sen olevan hänen viimeinen etappinsa. Ongelmana on vain se, että hänen terveytensä on edelleen erinomainen ja päivät käyvät siksi aivan liian tylsiksi. Kun Allanin satavuotissyntymäpäivän juhlat lähestyvät, eivätkä ne kiinnosta häntä itseään vähääkään, hän tarttuu tilaisuuteen ja pakenee tylsää arkeaan. Lähde: Svensk Filmdatabas.
Tanska (2022)
Ohjaus: Johanne Helgeland
Kieli: Tanska, tekstitykset suomeksi tai ruotsiksi
Pituus: 85 min
Ikäraja: K7, suositellaan luokille 4-7 , yläkouluille ja toiselle asteelle
Formaatti: DVD
12-vuotias Alberte elää lähitulevaisuudessa, jossa kaikilla perheillä on kotonaan robotti. Albertesta tulee suosittu, kun hän saa syntymäpäivälahjaksi uusimman humanoidirobotin, Konradin, joka on roboteista kaikkein aidoin ja ihmismäisin. Alberten ja Konradin välille alkaa syntyä aito yhteys, mutta voiko robotin kanssa olla ystävä?

Suomi (2024)
Ohjaus: Tiina Lymi
Pituus: 163 min
Ikäsuositus: K12, Luokille 7-9 ja lukiolaisille
Kieli: Ruotsi, Suomi, Englanti, suomenkielinen tekstitys
Formaatti: DVD/blue-ray
17-vuotias Maija avioituu vasten tahtoaan kalastajamies Jannen kanssa. Elämä Myrskyluodolla on täynnä haasteita ja Maijasta kasvaa lujatahtoinen ja itsenäinen nainen, joka ei pelkää tarttua toimeen. Maijalla ja Jannella on vahva yhteys, sekä ajan myötä syventynyt rakkaus.

Suomi (2022)
Lyhytelokuva
Ohjaus: Nils-Erik Ekblom & Tom Norrgrann
Pituus: 14 min
Ikäsuositus: K7, Luokille 5-6, yläkouluille ja lukiolaisille
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen tekstitys
Formaatti: Online striimaus
Japanilaiseen animetyyliin tehty lyhyelokuva kahdesta nuoresta ihmisestä vuoden 1941 Helsingissä. Pianolla soitettu melodia kietoo heidän elämänsä yhteen samalla kun maailma heidän ympärillään on tullut hulluksi.
Oppimateriaali tulossa

Ruotsi (2021)
Ohjaus: Erland Beskow
Pituus: 85 min
Ikäsuositus: K7, suositellaan luokille 2-6
Kieli: Ruotsi, tekstitys suomeksi
Formaatti: DVD
Anderssonin ja Blixtin perheet ovat lähdössä Karinin Hulda-tädin luo viettämään ikimuistoista juhannusta. Mutta juuri ennen lähtöä Sophie jättää Lassen! Katastrofi on valmis. Lasse päättää voittaa Sophien takaisin viettämällä tämän kanssa kunnon romanttisen juhannuksen, aivan kuten hänen äitinsä ja isänsä tekivät 20 vuotta sitten. Mutta yrittääkö Lasse liikaa saada kaiken menemään juuri niin kuin itse haluaa ja unohtaa samalla, etteivät kaikki ajattele samalla tavalla kuin hän?

Ruotsi (2018)
Ohjaus: Jon Holmberg
Pituus: 89 min
Ikäsuositus: K7, suositellaan luokille 3-6
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen tekstitys
Formaatti: DVD
Nelosluokkaa aloittavaa Lassea odottaa koulussa shokki. Hänen paikallaan luokassa istuu uusi poika, joka tuntuu olevan kaikkea, mitä Lasse itse haluaisi olla. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kaiken kukkuraksi uuden pojan nimi on myös Lasse ja koko luokka tuntuu pitävän enemmän hänestä kuin "vanhasta" Lassesta.

Ruotsi (2021)
Ohjaus: Ronnie Sandahl
Pituus: 116 min
Ikäsuositus: K12, suositellaan 9-luokkalaisille ja toiselle asteelle
Tekstitys suomeksi
Formaatti: DVD tai Blu-Ray
Kun ruotsalainen jalkapalloilija Martin Bengtsson myytiin 16-vuotiaana italialaiseen suurseuraan, hänen suuri unelmansa toteutui. Elokuva Tiikerit on tositarina unelmasta - suurista areenoista, juhlista ja nopeista autoista - mutta myös teollisuudesta, jossa ei enää ollut kyse voittamisesta tai häviämisestä, vaan selviytymisestä. Elokuva perustuu Martin Bengtssonin omaelämänkerralliseen romaaniin "I skuggan av San Siro".
.jpg)
Suomi (2020)
Ohjaus: Zaida Bergroth
Pituus: 116 min
Ikäsuositus: K12, Luokille 7-9 ja lukiolaisille
Kieli: Ruotsi ja Suomi, suomenkielinen tekstitys
Formaatti: DVD/blue-ray
Zaida Bergrothin ohjaama elokuva Tove kertoo rosolla, energialla ja intiimisti Muumien luojasta Tove Janssonista. Helsinki, Pariisi ja saaristo ovat tulevan maailmankuulun taiteilijan inspiraation lähteet, joista muotoutuu naiselle oma ääni.
Ruotsi 2022
Ohjaus: Victor Danell
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen teksitys
Pituus: 120 min
Suositellaan luokille 7-9 ja lukiolaisille
UFO Sweden -yhdistys tutkii yliluonnollisia ilmiöitä. Eräänä päivänä kapinallinen teini Denise tuo heille ennennäkemättömän tapauksen. He lähtevät yhdessä vaaralliseen seikkailuun, joka vie heidät kauas laillisuuden rajojen ulkopuolelle ja selittämättömien ilmiöiden maailmaan.

Tanska 2019
Ohjaus: Martin Miehe-Renard
Kieli: Tanska, tekstitykset suomeksi ja ruotsiksi
Pituus: 92 min
Ikäraja: K12
Suositellaan luokille 6-9 ja toiselle asteelle
Formaatti: DVD & blu-ray
Tor-jumala ja hänen velipuolensa Loki saapuvat Midgårdiin, ihmisten maailmaan, missä he ottavat viikinkilapset Røskvan ja Tjalfen orjiksi. Matka jatkuu jumalten maahan, Asgårdiin, missä yhteiskunta on epäjärjestyksessä ja valtava Fenris-susi uhkaa heidän kotiaan, Valhallaa. Kahden lapsen saapuminen tuo uusia haasteita jumalten valtakuntaan, koska selvänäkijä jumalatar Frigg näkee yhteyden Røskvanin ja tärkeän legendan välillä. Ovela jättiläinen Udgårdsloki sieppaa Tjalfen. Røskvani, Torin ja muiden jumalien on pelastettava hänen henkensä ja estettävä ragnarök – jumalten valtakunnan tuhon.
Tanskalaista tuotantoa oleva Valhalla perustuu Peter Madsenin samannimiseen sarjakuvaan. Sarjakuvasta on tehty myös piirroselokuva vuonna 1986, joka oli silloin budjetiltaan suurin tanskalainen elokuvatuotanto.

Ranska 2022
Kieli: Ruotsi, ei tekstitystä
Pituus: 65 min
Sallittu kaikenikäisille
Formaatti: Striimaus ja DVD
Den lilla musen Yuku bor med sin familj i källaren på ett slott. En dag skadas hennes mormor, familjens stora sagoberättare, av en katt och blir sängliggande. Mormor säger till de små mössen att tiden snart ärr kommen då hon måste lämna dem förr att följa den lilla blinda mullvaden ner i jordens tunnlar. I en av mormors böcker har Yuku läst om en magisk evigt lysande blomma som växer på en svårtillgänglig fjällsluttning. Nu är hon fast besluten att hitta blomman för att mormor ska få vandra vidare i ljus.
Den lilla musen – med ett stort mod och ett stort hjärta – beger sig ensam ut i världen. På sin färd möter hon snart andra djur som både skrämmer och hjälper henne, och som påminner om varför just en ukulele ärr bra att ta med på äventyr?
ALLA TALAR – OCH SJUNGER! – PÅ SVENSKA!

Ruotsi (2013)
Ohjaus: Anna Odell
Pituus: 85 min
Ikäsuositus: Luokille 7-9 ja lukiolaisille
Kieli: Ruotsi, suomenkielinen tekstitys
Formaatti: DVD
20 vuotta on kulunut siitä, kun 9C-luokan oppilaat lopettivat peruskoulun ja lähtivät omille teilleen. Luokkajuhlassa on aika kokoontua jälleen rennosti yhteen, mutta illan tunnelma muuttuu jäiseksi vanhojen konfliktien noustessa pintaan.
